Tasa-arvo ei ole niin valmis, että voisimme luopua sanoista
Jul 14, 2017 12:34:12 GMT 2
Post by visakoivu on Jul 14, 2017 12:34:12 GMT 2
Yksi transaktivistien tärkeä tavoite on sotkea kieli siten, että sukupuoleen viittaavat sanat (eli mies ja nainen sekä tyttö ja poika) eivät tarkoittaisi enää mitään muuta kuin itsemääriteltyä tunnetta. Esimerkiksi biologian sukupuolittamisesta saa heti huutia niskaan näissä piireissä. Mielestäni tämä on aivan äärimmäisen ongelmallista. Kielialan ystäväni totesi minulle (kun kerroin tästä ilmiöstä), että jos jotain asiaa ei ole olemassa, sille ei tarvita sanaa. Ja jos jollekin ei ole sanaa, sitä ei ole olemassa. Mielestäni tämä on törkein loukkaus, mitä transaktivistit aiheuttavat sukupuolten väliselle tasa-arvolle ja varsinkin naisasialle, sillä maailman laajuisesti arvioiden naiset nyt yksinkertaisesti ovat haavoittuvammassa asemassa kuin miehet.
Ajattelin, että tähän ketjuun voisi koota linkkejä ja yleistä keskustelua siitä, miksi on perusteltua, että sanat eivät voi tarkoittaa mitä tahansa tai olla kiinni itsemäärittelystä. Toisin sanoen, miksi sanojen merkityksen hävittäminen olisi takapakkia tosielämässä todennettavasti olemassaoleville tasa-arvon ongelmille. Olen itse kiinnostunut ennen kaikkea naisiin kohdistuvasta rikollisuudesta, mutta mielenkiintoista olisi kuulla myös miehiin kohdistuvista tasa-arvo-ongelmista. Eli: mitä haittaa on siitä, jos sanat eivät enää viittaa tosielämään vaan voivat tarkoittaa ihan mitä tahansa.
Aloitetaan perinteisestä eli väkivallan sukupuolittuneisuudesta, ja erityisesti henkirikosten sukupuolijakaumasta. Alla esittämäni numerot ovat Krimon v. 2016 katsauksesta (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/160000/Katsauksia_10_Lehti_2016.pdf), tulkinnat omaa valistunutta arvailuani. Avaan raporttia tähän hieman laajemmin, sillä olen kuullut monien suusta jopa sellaisia väitteitä, että naisiin kohdistuva väkivalta (eli sukupuolittunut väkivalta, jossa mies on tekijänä ja joka nimenomaan kohdistuu sukupuoleen / on seurausta uhrin sukupuolesta) ei olisi enää ongelma Suomessa. Tämä väitehän ei pidä paikkaansa vaikka asiaa miten vääntäisi ja kääntäisi ja haluaisi muuttaa jonnekin MRA-pimpelipompelimaailmaan; tilastot puhukoot puolestaan.
Yleisein henkirikostyyppi on tietenkin sellainen, jossa mies tappaa miehen (60 % kaikista henkirikoksista). Yleisesti taustalla on päihde- ja myös väkivaltahistoriaa. Uskaltaisin väittää, että yleisin teko on se, että enemmän tai vähemmän syrjäytyneet ryyppykaverit ovat sellaisessa humalassa, etteivät tajua mistään mitään ja ajautuvat riitoihin. Riita päättyy siihen, että toinen hosaisee toista keittiöveitsellä. Yleistä on myös se, että päätekijää ei edes muista tapahtumista. Sattumanvaraista on, kumpi ehtii tappaa kumman. Tässä tekotavassa teko ei kohdistu varsinaisesti uhrin sukupuoleen, vaan selittävänä tekijänä yksinkertaisesti on se, että miehet ovat useammin päihdeongelmaisia (eri kysymys onkin, miks niin on).
Toiseksi yleisin (ja kuolemaan johtaneessa lähisuhdeväkivallassa kirkkaasti yleisin) on se, että mies tappaa naisen (28 % kaikista henkirikoksista).
Erityinen huomio täytyy kiinnittää mies tappaa miehen ja mies tappaa naisen -tekojen erilaiseen päihdeprofiiliin. Kun mies tappaa miespuolisen kaverinsa, teko liittyy yleensä molempien vahvaan alkoholinkäyttöön ja myös uhri on humalassa kuolinhetkellä 81 %:ssa tapauksista ja selvä vain 17 %:ssa tapauksista. Naisuhreilla tilanne on dramaattisesti eri: naisuhri on selvinpäin peräti 46 %:ssa tapauksista. Tästä on pääteltävissä, että päihteet eivät ole samanlainen selittävä tekijä tapauksissa, joissa mies tappaa naisen, vaan on kyse nimenomaan sukupuolittuneesta väkivallasta.
Huomionarvoista on myös se, että nainen tapetaan kotonaan 56 %:ssa tapauksista (miehet 34 %), samoin muissa yksityisissä tiloissa tehdyt henkirikokset ovat yleisempiä nais- kuin miesuhrien kohdalla. Toisin sanoen nainen tulee kotonaan miesystävänsä surmaamaksi. Suomi on vaarallinen maa naiselle olla parisuhteessa. Naisiin kohdistuvassa henkirikosriskissä Suomella mene todella huonosti verrattuna Eurooppaan, saati vaikkapa muihin Pohjoismaihin. Se siitä pohjoismaisesta tasa-arvosta joka meillä Suomessakin pitäisi olla...
Lisäksi olen erittäin huolissani Suomeen mahdollisesti saapuvasta uudenlaisesta, mutta vahvan sukupuolittuneesta väkivallan muodosta, nimittäin kunniamurhista ja kunniaväkivallasta. Sen yleisyyttä en löytänyt, mutta tapauksia on Suomessakin:
www.hs.fi/kotimaa/art-2000005290695.html
Nämä naiset eivät olisi pelastuneet, jos olisivat vain älynneet identifioida itsensä toisin. Tätä väkivaltaa ei olisi sillä poistettu, että sukupuoli olisi pelkän itsemäärittelyn asia. Se on fakta, joka ei muuksi muutu. Olisi hirvittävä vääryys naisia kohtaan jos sanaa naista ei saisi enää käyttää kuvaamaan mitään tässä todellisuudessa olevaa kohtaan.
Ja tässä vain lyhyesti Suomesta. Pitänee kaivaa jostain vielä vaikkapa ihmiskauppaan uhriutuneista tietoja, sillä Suomi on silläkin saralla sekä kauttakulku- että kohdemaa. Lienee itsestään selvää, että myös prostituutioperustainen ihmiskauppa on ennen kaikkea naisiin kohdistuvaa rikollisuutta. Voisi melkein sanoa, että kaikista törkein rikollisuus niin Suomessa kuin maailman laajuisesti kohdistuu naisiin.
Aion taistella viimeiseen saakka siitä, että naisia ei pyyhitä kielestä ja olemassaolosta vaikka nämä transaktivistit sitä kuinka yrittäisivät. Minusta on ihan uskomatonta, että kukaan, kenelle joku "itsemäärittelyoikeus" on tärkeämpi asia kuin oikeassa elämässä tapahtuva oikea, sukupuolittunut väkivalta ja epätasa-arvo kehtaa kutsua itseään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajajiksi tai varsinkaan feministiksi.
Ajattelin, että tähän ketjuun voisi koota linkkejä ja yleistä keskustelua siitä, miksi on perusteltua, että sanat eivät voi tarkoittaa mitä tahansa tai olla kiinni itsemäärittelystä. Toisin sanoen, miksi sanojen merkityksen hävittäminen olisi takapakkia tosielämässä todennettavasti olemassaoleville tasa-arvon ongelmille. Olen itse kiinnostunut ennen kaikkea naisiin kohdistuvasta rikollisuudesta, mutta mielenkiintoista olisi kuulla myös miehiin kohdistuvista tasa-arvo-ongelmista. Eli: mitä haittaa on siitä, jos sanat eivät enää viittaa tosielämään vaan voivat tarkoittaa ihan mitä tahansa.
Aloitetaan perinteisestä eli väkivallan sukupuolittuneisuudesta, ja erityisesti henkirikosten sukupuolijakaumasta. Alla esittämäni numerot ovat Krimon v. 2016 katsauksesta (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/160000/Katsauksia_10_Lehti_2016.pdf), tulkinnat omaa valistunutta arvailuani. Avaan raporttia tähän hieman laajemmin, sillä olen kuullut monien suusta jopa sellaisia väitteitä, että naisiin kohdistuva väkivalta (eli sukupuolittunut väkivalta, jossa mies on tekijänä ja joka nimenomaan kohdistuu sukupuoleen / on seurausta uhrin sukupuolesta) ei olisi enää ongelma Suomessa. Tämä väitehän ei pidä paikkaansa vaikka asiaa miten vääntäisi ja kääntäisi ja haluaisi muuttaa jonnekin MRA-pimpelipompelimaailmaan; tilastot puhukoot puolestaan.
Yleisein henkirikostyyppi on tietenkin sellainen, jossa mies tappaa miehen (60 % kaikista henkirikoksista). Yleisesti taustalla on päihde- ja myös väkivaltahistoriaa. Uskaltaisin väittää, että yleisin teko on se, että enemmän tai vähemmän syrjäytyneet ryyppykaverit ovat sellaisessa humalassa, etteivät tajua mistään mitään ja ajautuvat riitoihin. Riita päättyy siihen, että toinen hosaisee toista keittiöveitsellä. Yleistä on myös se, että päätekijää ei edes muista tapahtumista. Sattumanvaraista on, kumpi ehtii tappaa kumman. Tässä tekotavassa teko ei kohdistu varsinaisesti uhrin sukupuoleen, vaan selittävänä tekijänä yksinkertaisesti on se, että miehet ovat useammin päihdeongelmaisia (eri kysymys onkin, miks niin on).
Toiseksi yleisin (ja kuolemaan johtaneessa lähisuhdeväkivallassa kirkkaasti yleisin) on se, että mies tappaa naisen (28 % kaikista henkirikoksista).
Erityinen huomio täytyy kiinnittää mies tappaa miehen ja mies tappaa naisen -tekojen erilaiseen päihdeprofiiliin. Kun mies tappaa miespuolisen kaverinsa, teko liittyy yleensä molempien vahvaan alkoholinkäyttöön ja myös uhri on humalassa kuolinhetkellä 81 %:ssa tapauksista ja selvä vain 17 %:ssa tapauksista. Naisuhreilla tilanne on dramaattisesti eri: naisuhri on selvinpäin peräti 46 %:ssa tapauksista. Tästä on pääteltävissä, että päihteet eivät ole samanlainen selittävä tekijä tapauksissa, joissa mies tappaa naisen, vaan on kyse nimenomaan sukupuolittuneesta väkivallasta.
Huomionarvoista on myös se, että nainen tapetaan kotonaan 56 %:ssa tapauksista (miehet 34 %), samoin muissa yksityisissä tiloissa tehdyt henkirikokset ovat yleisempiä nais- kuin miesuhrien kohdalla. Toisin sanoen nainen tulee kotonaan miesystävänsä surmaamaksi. Suomi on vaarallinen maa naiselle olla parisuhteessa. Naisiin kohdistuvassa henkirikosriskissä Suomella mene todella huonosti verrattuna Eurooppaan, saati vaikkapa muihin Pohjoismaihin. Se siitä pohjoismaisesta tasa-arvosta joka meillä Suomessakin pitäisi olla...
Lisäksi olen erittäin huolissani Suomeen mahdollisesti saapuvasta uudenlaisesta, mutta vahvan sukupuolittuneesta väkivallan muodosta, nimittäin kunniamurhista ja kunniaväkivallasta. Sen yleisyyttä en löytänyt, mutta tapauksia on Suomessakin:
www.hs.fi/kotimaa/art-2000005290695.html
Nämä naiset eivät olisi pelastuneet, jos olisivat vain älynneet identifioida itsensä toisin. Tätä väkivaltaa ei olisi sillä poistettu, että sukupuoli olisi pelkän itsemäärittelyn asia. Se on fakta, joka ei muuksi muutu. Olisi hirvittävä vääryys naisia kohtaan jos sanaa naista ei saisi enää käyttää kuvaamaan mitään tässä todellisuudessa olevaa kohtaan.
Ja tässä vain lyhyesti Suomesta. Pitänee kaivaa jostain vielä vaikkapa ihmiskauppaan uhriutuneista tietoja, sillä Suomi on silläkin saralla sekä kauttakulku- että kohdemaa. Lienee itsestään selvää, että myös prostituutioperustainen ihmiskauppa on ennen kaikkea naisiin kohdistuvaa rikollisuutta. Voisi melkein sanoa, että kaikista törkein rikollisuus niin Suomessa kuin maailman laajuisesti kohdistuu naisiin.
Aion taistella viimeiseen saakka siitä, että naisia ei pyyhitä kielestä ja olemassaolosta vaikka nämä transaktivistit sitä kuinka yrittäisivät. Minusta on ihan uskomatonta, että kukaan, kenelle joku "itsemäärittelyoikeus" on tärkeämpi asia kuin oikeassa elämässä tapahtuva oikea, sukupuolittunut väkivalta ja epätasa-arvo kehtaa kutsua itseään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajajiksi tai varsinkaan feministiksi.