|
Post by visakoivu on Jul 22, 2017 16:08:01 GMT 2
Tervehdys jälleen arvon kanssakeskustelijat.
Nähdäkseni yksi hankaluus mitä tulee siihen, että transsukupuolisuutta ilmiönä ja esim. translainuudistusta voisi ymmärtää, on tiedonpuute. Ajattelinkin, että olisi korvaamattoman arvokasta, jos asioista tietävät jaksaisivat vastailla ja vaikka vääntää rautalangasta. Kenties turhauttavaa, mutta näkisin tällaisen faq-tyylisen ketjun missä olisi tietoa kootusti ja selkeästi ja jossa voisi kysellä epäselviä juttuja, sangen hyödyllisenä.
Ajattelisin tämän ennen kaikkea kysymys-vastaus-ketjuna, en keskusteluna. Ei myöskään arvailua, mutuilua tai perustelemattomia mielipiteitä.
Minäpä aloitan! (huom! Olen kerännyt kysymyksiin myös usein näkemiäni argumentteja, en ehkä itse ajattele ihan kaikesta kuten kysymyksenasettelu antaisi ymmärtää. Osa toki on itseäni aidosti mietityttäviä juttuja.)
- missä vaiheessa prosessia saa vaihtaa nimensä?
- miten juridinen sukupuoli vaihdetaan käytännössä? Millaisia selvityksiä vaaditaan ja kuka vaatii?
- miksi jotkut transsukupuoliset eivät halua, että ei-binäärit ihmiset, jotka eivät halua käydä korjausptosessia läpi, voisivat kutsua itseään transsukupuolisiksi? Oletteko tranfoobisia vai oletteko vain niin binäärisen ajattelun vankeja, ettette halua ihmisten antaa olla mitä ovat ja uskoa heidän sisäistä kokemustaan transsukupuolisuudesta? Nykyinen lainsäädäntö sortaa erityisesti muunsukupuolisten itsemäärittelyoikeutta, kun hoidot on asetettu edellytykseksi juridisen sukupuolen vaihtamiselle. Miksi vastuttatte itsemääräämisoikeutta? Onko teillä paha olla ja pitää purkaa sitä muihin vastustamalla muiden vapautta?
- missä eri yhteyksissä "väärästä" juridisesta sukupuolesta on haittaa?
Tässä alkuun. Kiitos jos joku jaksaa vastailla.
|
|
miksu
New Member
Posts: 20
|
Post by miksu on Jul 23, 2017 1:55:25 GMT 2
- missä vaiheessa prosessia saa vaihtaa nimensä? Nimen saa vaihtaa siinä vaiheessa, kun saa diagnoosin. Tässä vaiheessa siis ei ole saanut vielä mitään hoitoja, mutta tutkimusyksikkö on mm. todennut sukupuolikokemuksen jatkuneen vähintään kaksi vuotta. Jotkut ovat onnistuneet vaihtamaan nimensä kyllä aiemminkin erinäisten kikkailujen avulla. - missä eri yhteyksissä "väärästä" juridisesta sukupuolesta on haittaa? Se, mikä on haitta, on tietysti vähän yksilökohtaista. Vastaan siis omasta puolestani. - Periaatteessa kaikki tilanteet, joissa juridinen sukupuoli tulee esille, voivat olla kiusallisia, ellei halua olla avoimesti transsukupuolinen. Joskus ihmiset eivät vain ymmärrä, miksi henkilötunnus ja ulkoinen olemus ovat ristiriidassa ja joutuu ihan itse selittämään, että on trans. Sitten varsinainen asia tahtoo unohtua tai vastapuoli kiusaantuu niin, ettei mistään tahdo tulla enää mitään. - Työnhaku. Voi pienentää työnsaantimahdollisuuksia. - Matkustaminen. Joihinkin maihin matkustaminen on riski, sillä esiintyminen eri sukupuolen edustajana kuin virallisesti on, on joissain maissa laitonta.
|
|
|
Post by Sametti on Jul 23, 2017 7:45:00 GMT 2
Hyvä ketju. Joitakin vastauksia tod näk löydätte blogipostauksestani Sukupuolenkorjausprosessin eteneminen. Jotkut ovat onnistuneet vaihtamaan nimensä kyllä aiemminkin erinäisten kikkailujen avulla. Transsukupuolinen saa vaihtaa nimensä vastakkaisen sukupuolen nimeksi saatuaan diagnoosin. Saat lääkäriltä paperin kouraan ja voit tuon paperin kanssa mennä maistraattiin jo samana päivänä vaihtamaan nimesi. Tähän siis ei tarvita transhoitoja eikä juridisen sukupuolen muutosta. Ilman diagnoosia voi vaihtaa nimensä joksikin muuksi kuin vastakkaisen sukupuolen nimeksi (kuka tahansa ihminen saa vaihtaa nimensä niin halutessaan). Jotkut ovat käyttäneet tätä hyväkseen ja muuttaneet nimensä joksikin sukupuolineutraaliksi. Siksi meillä on tyyppejä, joiden nimi on Panda, Sade, Sakris, Haru tai Sora. - miten juridinen sukupuoli vaihdetaan käytännössä? Millaisia selvityksiä vaaditaan ja kuka vaatii? Juridinen sukupuoli vaihdetaan maistraatissa. Eli käppäilet sisään ja sanot haluavasi vaihtaa juridisen sukupuolen (kyllä, se on näin yksinkertaista). Tähän tarvitaan lausunto kahdelta transasioihin erikoistuneelta psykiatrilta. Suomessa on kaksi transasioihin erikoistunutta sairaanhoitoyksikköä, joista toinen on HUSissa ja toinen TAYSissa. Sinun täytyy varata aika molempiin saadaksesi lausunnot. Se on käytännössä vain lääkärikäynti ja saat siitä paperin kouraan. Voit saada lausunnon juridisen sukupuolen vaihtamiseksi vain kun olet ollut hormoneilla x aikaa. Transprosessiin kuuluu ns. tosielämänkoe (real life test), jossa elät vastakkaisen sukupuolen yksilönä vähintään vuoden. Kun olet tämän tehnyt, niin voit varata ajan lääkärilausuntojen saamiseksi. Se on tässä vaiheessa enää pelkkä läpihuutojuttu ja käynnillä ainoastaan jutellaan. Tässä kohtaa myös saat ne lausunnot ihan satavarmasti. Kyse ei ole siitä, etteikö ihminen saisi kokea itseään millaiseksi kokee. Ei ole laitonta kokea itsensä ei-binääriksi, Napoleoniksi tai pinkiksi yksisarviseksi. Aina on ollut ihmisiä, joiden sukupuoli-identiteetti on häilyvä. Minun aikanani heitä kutsuttiin genderqueereiksi ja minulla oli kavereita, jotka olivat genderqueerejä. Kyse on siitä, että mitä nuo ei-binäärit ovat julkisuudessa selitelleet. Yksi isoimmista ongelmista on se, että he sotkevat koko transsukupuolisuuden käsitteen. He haluavat uudelleenmääritellä transsukupuolisuuden ja ovat sanoneet, että kaikilla transsukupuolisilla ei ole dysforiaa eivätkä he halua mitään hoitoja tai että ei-binääri ja transsukupuolinen ovat sama asia. Tämähän mitätöi koko transsukupuolisuuden olemassaolon. Aloitetaan ihan alusta: Transsukupuolisuus on vakava anoreksiaan verrattava psyykkinen häiriö, joka voi johtaa kuolemaan. Transsukupuolisen kaikkein akuutein ongelma on kehodysforia eli oman kehon kokeminen vääränlaisena. Kehodysforian voimakkuus vaihtelee yksilöstä toiseen sekä sen sietokyky vaihtelee yksilöstä toiseen. Se voi olla rampauttava eli tekee henkilön arkielämästä mahdotonta, estää työnteon ja koulunkäynnin ja vaikeuttaa ratkaisevasti sosiaalisia suhteita. Minut se ajoi lähes itsemurhaan. Väite siitä, että kaikilla transsukupuolisilla ei ole kehodysforiaa, vaan pelkkä "sosiaalinen dysforia" (lol) on aivan pimeää legendaa. Tuo sosiaalinen dysforia on jotakin sellaista, mitä kaikki ihmiset jossain määrin kokevat, oli trans tai ei. Se on jo terminä absurdi. Transsukupuolinen ei koe olevansa jotakin epämääräistä sukupuolta. Hän ei koe olevansa miehen ja naisen välimuoto tai jotakin mieheyden ja naiseuden ulkopuolelta. Hän kokee olevansa vastakkaisen sukupuolen yksilö ja hän haluaa elää vastakkaisen sukupuolen roolissa ja tulla kohdatuksi vastakkaisen sukupuolen yksilönä. Transsukupuolinen ja ei-binääri ovat kaksi täysin eri asiaa. Ei-binääri ei ole transsukupuolinen.Btw, jos olet ei-binääri eli et koe olevasi mies etkä nainen, niin miksi haluat vaihtaa juridisen sukupuolesi vastakkaiseksi? Mitä tuo sinua auttaa ja miten se vaikuttaa elämääsi? Jos haluat vaihtaa juridisen sukupuolesi vastakkaiseksi, niin miksi et halua transhoitoja? Miksi edes sotkeennut transsukupuolisiin? Senkus sidot ne tissisi ja jatkat elämääsi niinkuin tähänkin asti. Sinulla ei ilmiselvästi ole mitään todellista lääketieteellistä hoitoa vaativaa ongelmaa, vaan tämä on sinulle pelkkää outoa politiikkaa. Itsemääräämisoikeus eli oikeus vaihdella juridista sukupuolta mielivaltaisesti on täysin absurdi ajatus. Siinä ei ole mitään järkeä, se ei vaikuta positiivisesti syrjintään eikä se auta ketään. Olen vääntänyt siitä täällä.
|
|
miksu
New Member
Posts: 20
|
Post by miksu on Jul 23, 2017 11:50:18 GMT 2
Jotkut ovat onnistuneet vaihtamaan nimensä kyllä aiemminkin erinäisten kikkailujen avulla. Ilman diagnoosia voi vaihtaa nimensä joksikin muuksi kuin vastakkaisen sukupuolen nimeksi (kuka tahansa ihminen saa vaihtaa nimensä niin halutessaan). Jotkut ovat käyttäneet tätä hyväkseen ja muuttaneet nimensä joksikin sukupuolineutraaliksi. Siksi meillä on tyyppejä, joiden nimi on Panda, Sade, Sakris, Haru tai Sora. Tiedän tapauksia, joissa nimen vaihtaminen maistraatissa vastakkaisen sukupuolen nimeksi on onnistunut ennen/ilman diagnoosia. Tämä ei transprosessissa ole siis tarkoitus, mutta käytännössä mahdollista. Joissain tapauksissa miehen nimen on saanut otettua esimerkiksi toiseksi nimeksi naisen nimen lisäksi, kun on osoittanut olevansa transtutkimuksissa. Tämän jälkeen naisen nimen on voinut tiputtaa pois. Useampia tapauksia on tilanteista, joissa ensin joku on saanut otettua harvinaisen miehen nimen "vahingossa" eli maistraatissa ei ole syystä tai toisesta edes huomattu, että nyt nainen yrittää ottaa miehen nimen. Tämän jälkeen muut ovat ottaneet saman nimen vedoten tasavertaiseen kohteluun. However, vähän jo off topic.
|
|
|
Post by visakoivu on Jul 23, 2017 19:58:17 GMT 2
Kiitos vastauksista, ootte huippuja! Tässä lisää, koska minua on siunattu (tai kirottu) loputtomalla uteliaisuudella. - mitä tutkimusjaksolla oikeastaan tapahtuu? Tutkimusjaksot diagnoosin saamiseksi ovat kuulemma "nöyryyttäviä", "epäinhimillisiä", "kidutusta" ja "temppurata". Tutkittavaa ja hänen tarpeitaan ei kuunnella. Millä konkreettisella tavalla suomalaisessa terveydenhuollossa kohdellaan ihmisiä näin julmasti ja epäinhimillistävästi, suorastaan itsemurhaan yllyttävästi? Miten se on mahdollista, eikö potilasasiamies välitä? Eikö olisi parempi ottaa näistä nöyryytyksistä ja ilmiselvistä väärinkäytöksistä yhteyttä potilasasiamieheen eikä alkaa muuttaa lainsäädäntöä? Eikö tämä turvaisi transsukupuolisten oikeusturvan ja hoidon laadukkuuden tehokkuuden paremmin kuin tutkimusjaksosta luopuminen? - Suomessa ei myöskään kuulemma ole asiantuntemusta transasioissa. Esim. Setan vai oliko transtukipisteen sosiaalipsykologi ymmärtää ilmiötä, mutta terveydenhuoltoon ei voi oilein luottaa ja he saattavat olla myös pahantahtoisia. Pitääkö tämä paikkansa? - millainen on tämänhetkinen käsitys nuorille annettavien hormoniblokkereiden turvallisuudesta? - onko tiedossanne, onko Pohjois-Amerikassa tutkittu, avustavatko esim. hormonivalmisteita myyvät lääkevalmistajat translobbareita? Vaikuttaisi aika hyvältä bisnekseltä saada mahdollisimman paljon porukkaa eliniän kestäville hormonihoidoille, jolloin tietysti esim. lapsia kannattaisi kannustaa transidentiteetin omaksumiseen sen sijaan, että yritettäisiin muut keinot ensin. Onko rahaa seurattu? Monesti se tuo mielenkiintoisia näkökulmia ilmiöihin. Vai olenko ihan foliohattu kun tällaista kelailen? Äh, mun alkuperäinen ajatus oli että nämä olisivat simppeleitä kysymyksiä mutta se taisi lentää ulos ikkunasta...
|
|
miksu
New Member
Posts: 20
|
Post by miksu on Jul 24, 2017 21:12:03 GMT 2
- mitä tutkimusjaksolla oikeastaan tapahtuu? Tutkimusjaksot diagnoosin saamiseksi ovat kuulemma "nöyryyttäviä", "epäinhimillisiä", "kidutusta" ja "temppurata". Tutkittavaa ja hänen tarpeitaan ei kuunnella. Tutkimusjakson sisältö riippuu vähän tutkivasta yksiköstä ja tutkittavan tilanteesta. Jos tutkittu on klassinen "tiesin jo murrosiässä" -tapaus, mielenterveysongelmia ei pahemmin ole ja tutkimukset tapahtuvat Helsingissä, homma menee about näin: Alkutapaaminen: paikalla sairaanhoitaja ja psykiatri. Tutkittavalta kysellään lyhyesti tutkimuksiin hakeutumisen syitä, hänen sukupuolikokemustaan, mielenterveyshistoriaa, yleistä elämäntilannetta ja sitä, miten paljon lähipiiri tietää hänen sukupuolikokemuksestaan ja tutkimuksiin hakeutumisesta. Eli kysellään aiheeseen liittyviä, melko yleisluontoisia kysymyksiä. Selostetaan myös tutkimusjakson ja (mahdollisen) transitioprosessin kulku pääpiirteissään. Varataan seuraavat käyntiajat. Sairaanhoitajan tapaamiset: seuraavaksi tutkittava tapaa sairaanhoitajaa muutamia kertoja. Näissä tapaamisissa tutkittava kertoo about koko elämänsä ja sairaanhoitaja kirjaa asioita ylös ottamatta niihin ihmeemmin kantaa tai kyselemättä erityisen spesifisti, ellei tutkittava itse ota jotain asiaa esille. Viimeisellä näistä tapaamisista tutkittava saa luettavaksi ja korjattavaksi sh:n kirjoittaman tekstin. Varataan aika psykiatrin tapaamiseen. Psykiatrin tapaaminen: Tutkittava täyttää etukäteen kasan erinäisiä kyselylomakkeita, joilla kartoitetaan mielenterveyttä ja persoonallisuuden piirteitä. Psykiatri haastattelee vastausten (rasti ruutuun) perusteella tutkittavaa lähinnä mielenterveyden näkökulmasta. Sukupuolikokemus ei ole keskiössä tällä käynnillä. Psykiatri laittaa lähetteen psykologin tutkimukseen. Käynnit psykologilla: Psykologi kyselee tutkittavan elämästä yleisluontoisesti sekä transkokemukseen liittyen, tiivistetysti sama, kuin sh:n kanssa, enemmän transkokemukseen keskittyen. Tutkittava täyttää kasan erilaisia lomakkeita, joiden pohjalta jälleen keskustellaan. Viimeisellä psykologin käynnillä tutkittava saa luettavakseen ja korjattavaksi psykologin lausunnon. Psykologi ottaa lopullisessa lausunnossaan kantaa myös siihen, uskooko hän transhoitojen kohentavan tutkittavan elämänlaatua ja uskooko hän tällä olevan voimavaroja transition läpikäymiseen. Hoitoneuvottelu: Paikalla psykiatri ja hoitaja. Keskustellaan tutkittavan hoitotoiveista sekä siitä, miten tutkittava uskoo niiden vaikuttavan elämäänsä. Tutkittava saa transsukupuolisuusdiagnoosin, lähetteen hormonihoitoja antavalle lääkärille, lähetteen rintakirurgiaan sekä paperin nimenmuutosta varten. Tutkimusjakso päättyy ja varsinainen prosessi alkaa. Tällainen on oma kokemukseni ja tämä on myös virallisen kaavion mukainen tutkimusten etenemistapa HYKSissä. En kokenut tutkimuksia mitenkään negatiivisiksi. Ainoa ärsyttävä asia oli jatkuva seuraavien aikojen odottelu ja töiden sumpliminen niin, että tutkimuskäynneistä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Mutta sellaista julkinen terveydenhuolto nyt vaan sattuu olemaan.
|
|
|
Post by Sametti on Jul 28, 2017 8:44:24 GMT 2
Miksu selitti tutkimusjakson kulun hyvin. Tarkennan tosin vielä, että tuo oli tutkimusjakson kuvausta HUSissa naisesta mieheksi-tapauksella. TAYSissa on jonkin verran eroja ja varsinainen hoito on miehestä naiseksi-tapauksella erilaista. Puuteri.org -sivustolla on lisää tietoa tutkimusjaksosta ja miehestä naiseksi -hoidosta. Tutkimusjakson kulku voi myös erota tapauskohtaisesti erittäin paljon. Jotkut ihmiset ovat huonoja ilmaisemaan itseään, joten henkilökunnan voi olla vaikeaa ottaa heidän tilanteestaan selkoa. Joillakin ihmisillä voi myös olla taustalla muita ongelmia, kuten itsetuhoisuutta, huumeidenkäyttöä, vakavaa masennusta yms. joten näillä on vaikutus tutkimusjaksoon ja saattavat keskeyttää sen. Tiedän myös ihmisen, joka ennen transtutkimuksiin hakeutumistaan oli puinut sukupuoli-identiteettiään yleispsykologilla jo 10 vuotta. Hänelle transdiagnoosin saaminen oli pelkkä läpihuutojuttu, sillä hänellä oli niin paljon aikaisempia lausuntoja ja potilaskertomuksia muilta terveydenhoidon ammattilaisilta. En kokenut tutkimuksia mitenkään negatiivisiksi. Ainoa ärsyttävä asia oli jatkuva seuraavien aikojen odottelu ja töiden sumpliminen niin, että tutkimuskäynneistä olisi mahdollisimman vähän vaivaa. Mutta sellaista julkinen terveydenhuolto nyt vaan sattuu olemaan. Samaa mieltä. Transtutkimukset toteutetaan julkisella ja Suomessa niihin ei ole mahdollista mennä yksityisellä, vaikka sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tutkimuksissa joutuu siis kärsimään julkisen terveydenhoidon yleisistä ongelmista. Olen kuullut, että hoitohenkilökunta on saattanut vaihtua jopa useita kertoja kesken tutkimusten (itselläni vaihtui hoitaja kerran). Itselläni tutkimukset tökkivät, kun hoitaja joutui pitkälle saikulle ja jouduin yhdessä kohtaa odottamaan uutta tapaamisaikaa viisi kuukautta. Se oli erittäin turhauttavaa. Mutta muuten itse tutkimukset muistuttivat mitä tahansa psykologista tutkimusta. Olen käynyt useilla psykologeilla ja kerran psykiatrilla muistakin syistä kuin transsukupuolisuudesta ja nuo transtutkimukset eivät minusta eronneet näistä mitenkään. Transtutkimuksiin tosin kuuluu myös lääkärintutkimuksia, kuten verikokeita ja meillä naisesta mieheksi -tapauksilla gynekologikäynnit ja nämä voivat olla ahdistavia (tosin eivät eroa gynekäynneistä yleisesti). Tutkimukset tehdään terveydentilan kartoittamiseksi eli ne ovat todella tarpeellisia. Soisin sellaisen uudistuksen translakiin, että transtutkimuksiin voisi osallistua myös yksityisellä. Tämä voisi aikaansaada sen, että Suomeen voisi syntyä transsukupuolisuuteen ja sukupuoli-identiteettiin erikoistuneita todellisia asiantuntijoita (jollaisia ulkomailla on). Yksityisen puolen pitäisi toki noudattaa hoitosuunnitelmaa. Pitää paikkaansa. Transsukupuolisuus on harvinainen ilmiö ja terveydenhoidon ammattilaisetkin voivat olla täysin pihalla sen syntysyistä ja hoidosta tai eivät ole kuulleetkaan koko asiasta. Olen kuullut tarinoita erityisesti pikkupaikkakunnilta, että transtutkimuksiin haluavaa ihmistä oli pidetty hourulaisena ja lähetetty yleispsykiatrille/psykologille ja hän oli saattanut joutua taistelemaan pääsystä transpolille pitkänkin aikaa. Moni lääkäri tai hoitaja ei ole kuullutkaan, että joku transpoli on edes olemassa. Hommahan on siis niin, että transpolille ei pääse soittamalla sinne ja varaamalla aika, vaan sinulla pitää olla sinne lääkärin lähete. Tuo lähetteen saaminen voi olla hankalaa. Lääkäri ei myöskään välttämättä tiedä, että minne hänen täytyy lähete oikeastaan lähettää ja mitä siihen tulee kirjoittaa. Itse ratkaisin tämän asian vakoilemalla transfoorumeilta, että mistä muut olivat lähetteen saaneet. Foorumeilla oli ketju, johon ihmiset postasivat, että minkänimiseltä lääkäriltä ja miltä vastaanotolta olivat lähetteen saaneet. Valitsin itseäni lähimpänä olevan lääkärin ja varasin hänelle ajan. Kun sanoin haluavani transtutkimuksiin, niin lääkäri avasi samantien tietokoneohjelman ja alkoi kirjoittaa lähetettä kysymättä minulta tarkentavia kysymyksiä. Mutta hän ei muistanut, että mitä lähetteeseen piti laittaa ja aikaa meni siihen, kun hän alkoi etsimään tietoja. Tästä tuli minulle isohko lasku, sillä kävin yksityisellä (vihaan julkista terveydenhoitoa). Kerran kävin muissa asioissa lääkärillä, joka ei edes tiennyt, että naisesta mieheksi -transsukupuolisia on olemassa ja että juridisen sukupuolen voi muuttaa. Hän luuli, että "transsukupuolisuus" tarkoittaa aina naiseksi haluavaa biologista miestä ja kun sanoin, että juridinen sukupuoleni on muutettu, niin hän kysyi vakavana "milloin tällainen virhe on tapahtunut?" Kyseessä oli vieläpä iäkäs henkilö, ei mikään vastavalmistunut kloppi. Muihin Visakoivun kysymyksiin en osaa vastata, mutta uskoisin vastauksen löytyvän joko tältä tai tältä saitilta. Joutuu tosin kaivelemaan.
|
|
|
Post by jokukukaihansama on Jul 30, 2017 21:11:34 GMT 2
Tällainen ns. tyhmä kysymys löytyisi:
Transsukupuolisten kehodysforiaa on hoidettu hormoneilla ja leikkauksilla maailmanhistorian perspektiivistä katsottuna vasta suhteellisen vähän aikaa. Monet transsukupuoliset ovat sanoneet, että olisivat todenäköisesti ajautuneet psykoosiin tai surmanneet itsensä, jos eivät olisi näihin hoitoihin päässeet. Millainen oli transsukupuolisten tilanne ennen mahdollisuutta tällaisiin hoitoihin, esim. 1800-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa? Surmasivatko he aina itsensä tai joutuivat hullujenhuoneelle? Miten ympäristö suhtautui heihin? Löytyykö vanhoista potilasasiakirjoista sellaisia tapauskertomuksia, joiden voidaan nykyajasta käsin sanoa suurella todennäköisyydellä olleen transsukupuolisia?
Haluaisin todella lukea vastaukset mahdollisimman moneen näistä kysymyksistä, sillä tämä on askarruttanut jo jonkin aikaa.
|
|
miksu
New Member
Posts: 20
|
Post by miksu on Jul 30, 2017 22:32:55 GMT 2
Transsukupuolisten kehodysforiaa on hoidettu hormoneilla ja leikkauksilla maailmanhistorian perspektiivistä katsottuna vasta suhteellisen vähän aikaa. Monet transsukupuoliset ovat sanoneet, että olisivat todenäköisesti ajautuneet psykoosiin tai surmanneet itsensä, jos eivät olisi näihin hoitoihin päässeet. Millainen oli transsukupuolisten tilanne ennen mahdollisuutta tällaisiin hoitoihin, esim. 1800-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa? Surmasivatko he aina itsensä tai joutuivat hullujenhuoneelle? Miten ympäristö suhtautui heihin? Löytyykö vanhoista potilasasiakirjoista sellaisia tapauskertomuksia, joiden voidaan nykyajasta käsin sanoa suurella todennäköisyydellä olleen transsukupuolisia? Tämä on varsin mielenkiintoinen kysymys, eikä minulla ole siihen valitettavasti vastauksia. Voi olla, että vastauksia on vaikeakin löytää Suomen osalta. Vaikka varsinaisia transhoitoja on ollut varsin vähän aikaa, on kuitenkin esimerkiksi miehiä kastroitu tuhansia vuosia. Voisin kuvitella, että kulttuurissa, jossa on osattu kastraatio suorittaa, transnainen olisi saattanut hakeutua kyseiseen "hoitoon". Myös eläimiä on kastroitu, joten taito on Suomessakin ollut laajalti hallussa. Myös rintojen poistoja on tehty ties miten pitkään erilaisista, usein kai uskonnollisista syistä. Tällaiseenkin voisin kuvitella transmiehen helposti hakeutuvan, jos omassa kulttuurissa sellaista esiintyy. Ainakin Venäjällä on ollut tällaista harrastaneita lahkoja 1700-luvulla. Testosteronia on dokumentoidusti käytetty 1800-luvun lopulta asti, joten hormonihoidot ovat varmaankin tulleet kuvioihin vasta melko hiljattain.
|
|
timok
Junior Member
Posts: 99
|
Post by timok on Jul 31, 2017 18:01:40 GMT 2
Itsekin olen miettinyt, että miten TS:t ovat pärjänneet ennen nykyaikaisia hoitoja. Tai ehkäpä he eivät olekaan pärjänneet. Ainakaan kaikki.
Osa on ehkä pystynyt elämään asian kanssa samalla lailla kuin esim homot, eli tiukasti kaapissa vahvojen kulissien takana.
Joistain ehkä on tullut (ehkä jopa oman valintansa seurauksena) wanhan ajan kyläyhteisöön erottamattomasti kuuluvia kylähulluja. Matti kulkee mekko päällä kylänraittia ja kyläläiset suhtautuvat ymmärtäväisesti ja puhuttelevatkin tätä Maijana kun kerta Maijaksi itseään haluaa kutsuttavan. Lapset vähän pelkää kun sedällä on huulipunaa, mutta harmiton tapaushan se on. Kerran eräs porukka kännipäissään hakkasivat hänet tanssien päätteeksi, mutta kylän miehet opettivat senkin porukan ihmisten tavoille.
Joissain ison maailman kaupungeissa on ehkä ollut jo aikansa LGTB-piirejä, salaisia varmaakin, mutta kuintenkin niissä on päässyt olemaan oma trans-itsensä edes hetken. Mutta näitä tuskin on ollut Itämeren tällä puolen ennen 1900-lukua. Vai milloin lienevät rantautuneet tänne peräpohjolaan. Lähin lienee ollut Berliini, missä tämmöistä suuren maailman sykettä on ollut aikaisemmin?
Viinaan on tietty sorruttu kautta aikain. Ehkäpä joidenkin kohdalla on ollut - ja on varmaan edelleenkin - että viinan avulla pystyy elämään transsukupuolisuutensa kanssa. Välttämättä syytä tähän juomiseen ei tarkalleen tiedosta, jokin ahdistaa ja se pullon henki poistaa sen ahdistuksen. Edes hetkeksi. Tietty mitä enemmän sitä viinaa kittaa, niin sen enemmän alkaa tulemaan lisää ongelmia, jotka alkavat peittämään niitä alkuperäisiä, juomiseen johtaneita syitä. Veikkaisin, että julkista terveydenhoitoa ei juurikaan kiinnosta (vaikka kyllä pitäisi!) juomisen juurisyyt. Ei, koska resurssit tuskin riittävät edes välttämättömään terveydenhoitoon, puhumattakaan pitkistä psykiatrisista selvityksistä, joiden avulla voi ehkä selvitä ne juurisyyt. Juoppoja hoidetaan vain sen verran, että uskaltaa "vapauttaa takaisin luontoon" ilman välitöntä uhkaa hoitovirhe-perusteisista syytteistä. Valitettavasti.
Niin ja ne loput. Niin.
Osa varmaan sekosi ja joutui yhteiskunnan huolehtimaksi mielenterveyspotilaaksi. Taikka sen ajan termein ilmaistuna: hullut suljettiin hullujen huoneeseen. Diagnosointi lienee ollut varsin lapsen kengissä ja sen takia muinaisia potilastietoja kaiveleva joutunee olemaan aikamoinen sherlockholmes voidakseen päätellä milloin joku on ollut TS ja milloin jotain muuta. Liekö kukaan lähtenyt tämmöiseen sherlockholmes-puuhaan?
Ja varmasti osa käytti oman käden oikeuttaan ja teki itsemurhan. Jos nyt kuka jätti hyvästit läheisilleen, niin tuskin mainitsi syyksi sen, että koki olevansa eri sukupuolta kuin syntymäsukupuolensa oli. Jos edes tiedosti, että tuo oli kaiken synkkyyden ja mustan todellinen syy. Ehkä joku piti itseään vaarallisen hulluna kun näytti ihan miehiseltä mieheltä, mutta silti koki olevansa mitä naisellisin nainen. Ennenvanhaan kun oli vain täysin täyspäisiä tai täysin hulluja - ilman välimuotoja. Hulluuden ollessa häpeällinen stigma.
Ota sitten siitä selvää, että milloin transsukupuolisuus oli minkäkin ihmiskohtalon takana. Toivottavasti joku ottaa, nimittäin ovatten tosiaan mielenkiintoisia kysymyksiä! Vaikka nolosti en alkuperäiselle kysyjälle voinutkaan tarjota muuta kuin jossittelua.
|
|
|
Post by Sametti on Aug 4, 2017 8:58:30 GMT 2
Monet transsukupuoliset ovat sanoneet, että olisivat todenäköisesti ajautuneet psykoosiin tai surmanneet itsensä, jos eivät olisi näihin hoitoihin päässeet. Millainen oli transsukupuolisten tilanne ennen mahdollisuutta tällaisiin hoitoihin, esim. 1800-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa? Surmasivatko he aina itsensä tai joutuivat hullujenhuoneelle? Miten ympäristö suhtautui heihin? Löytyykö vanhoista potilasasiakirjoista sellaisia tapauskertomuksia, joiden voidaan nykyajasta käsin sanoa suurella todennäköisyydellä olleen transsukupuolisia? Tästä oli aikoinaan transfoorumeilla keskustelua. Siellä linkattiin useita esimerkkitapauksia, mutta nyt en valitettavasti löydä näitä linkkejä. Googlaamalla kuitenkin löysin jotain, josta nyt kerron tässä. Loput tulee ulkomuistista. Valitettavasti kaikki esimerkit ovat ulkomailta. En tiedä yhtäkään suomalaista tapausta. En ole koskaan kuullut yhdestäkään transtapauksesta ennen 1800-lukua. 1800-luvulta alkaa löytyä esimerkkejä, mutta lähes kaikki ovat miehinä esiintyneitä biologisia naisia. Tämä kuulemma johtuu siitä, että operoimattoman naisen on paljon helpompi mennä läpi miehenä kuin päinvastoin. Tyypit ovat yksinkertaisesti sitoneet rintansa, pukeutuneet miesten vaatteisiin ja esiintyneet miehen nimellä. Amerikan sisällissodan ajalta tunnetaan Wikipedian mukaan yli 200 miehenä esiintynyttä naissotilasta, jotka taistelivat rintamalla miesten seassa. Wikipedia-artikkelissa History of transgender people in the United States mainitaan useita tapauksia nimeltä. Albert Cashier taisteli armeijassa miehenä ja sodan jälkeen teki miesten töitä. Joseph Lobdell eli miehenä 60 vuotta ja meni naimisiin naisen kanssa. Billy Tipton oli menestynyt jazz-muusikko, jonka tyttöystävät esiintyivät rouva Tiptoneina. Hän salasi todellisen sukupuolensa jopa lapsiltaan ja hänen sukupuolensa tuli läheisille ilmi vasta hänen sairastuttuaan vanhemmilla päivillään vakavasti ja jouduttuaan sairaalaan. Tipton eli vanhat päivänsä köyhyydessä, sillä saadakseen valtion tukea olisi hänen pitänyt paljastaa todellinen sukupuolensa ja oikea nimensä, mitä hän ei halunnut tehdä. Cashier ja Lobdell joutuivat lopulta pöpilään. Jennie June oli naisena esiintynyt mies, joka perusti New Yorkiin transsukupuolisten klubin ja kirjoitti elämästään kaksi kirjaa. Noista kirjoista varmaan selviäisi tosi paljon juttuja, jos ne saisi jostain käsiinsä. June mainitsee, että yksi syy kirjoittaa kirjat oli estää nuoria transsukupuolisia tekemästä itsemurhaa. Eli tuskin se itsemurhajuttu on tuulesta temmattu. Lisää tietoa Wikipedia-artikkelissa Transgender history. Näköjään aiheesta on myös kirja, mutta en osaa sanoa sisällöstä, sillä en ole lukenut sitä. Historiallisten tapausten identifioiminen on siinä mielessä hankalaa, että koko transsukupuolisuuden käsitettä ei ollut olemassa ennen 1900-luvun puoliväliä. Transsukupuolisuutta ei tunnettu eikä ymmärretty ja se käsitettiin seksuaaliseksi perversioksi (samaan koppaan homojen ja ristiinpukeutujien kanssa siis). Historiassa ei puhuttu "transsukupuolisista", vaan "androgyyneistä" ja "hermafrodiiteista". Lisäksi on paha sanoa, että kuinka moni historiallisista tapauksista oli "vain" homo tai lesbo. Yhteiskunta oli sellainen, että vain heterojutut ymmärrettiin, joten jommankumman piti omaksua vastakkaisen sukupuolen rooli. Historiassa sekä ristiinpukeutuminen että homostelu oli laitonta. Transsukupuoliset olivat erittäin tiukasti maan alla ja heidän yhteisönsä olivat rankasti keskittyneet suuriin kaupunkeihin, kuten New Yorkiin, Lontooseen tai Berliiniin. Transsukupuolisten elämään kuului vahvasti salailu eli he pyrkivät salaamaan koko todellisen minänsä loppuun asti jopa läheisiltään. Historia tuntee vain tapauksia, joilla on ollut pokkaa mennä näin pitkälle. Moni ei ole varmasti päässyt tähän asti. Minulla ei ole mitään tietoa, että miten heille on käynyt. Tuskin kauhean hyvin. Toistan, että transsukupuolisuutta ei tunnettu tuolloin lainkaan, joten lääkäritkään eivät ole osanneet diagnosoida sitä. Pöpilään on tod näk joutunut jollain ihan toisella diagnoosilla. Mikäli aihe kiinnostaa kannattaa katsoa elokuva Albert Nobbs. Elokuva kertoo transsukupuolisista miehistä 1800-luvulla ja näyttelijät ovat operoimattomia biologisia naisia. Elokuvasta saa mielenkiintoista kosketusta läpimenoon ilman transhoitoja. Ainakin minun aikanani Helsingin Transtukipisteellä oli suuri kokoelma transaiheisia kirjoja, joissa oli myös historiaa. En tiedä, ovatko ne yhä siellä, mutta jos joku asuu lähimailla, niin kannattaa käydä vilkaisemassa.
|
|
|
Post by jokukukaihansama on Aug 6, 2017 22:12:26 GMT 2
Monet sellaiset transsukupuoliset, joilla on ongelmia transpolin kanssa ovat väittäneet, että transpolilla hoitohenkilökunta arvostelee jatkuvasti mutupohjalta tutkittavien hiustyyliä, pukeutumista ja kehonkieltä. Tutkittavan istumistyyli ei kuulemma ole hoitohenkilökunnan mukaan ollut tarpeeksi miesmäinen tai kengät tarpeeksi naiselliset, joten transdiagnoosin saadakseen on täytynyt esittää stereotyyppisempää identifioidun sukupuolen edustajaa kuin mitä oikeasti tuntee olevansa. Onko teillä kokemusta siitä, että transpolilla on joutunut teeskentelemään jotakin muuta mitä on vai onko siellä voinut olla vapaasti oma itsensä?
|
|
miksu
New Member
Posts: 20
|
Post by miksu on Aug 7, 2017 16:38:40 GMT 2
Monet sellaiset transsukupuoliset, joilla on ongelmia transpolin kanssa ovat väittäneet, että transpolilla hoitohenkilökunta arvostelee jatkuvasti mutupohjalta tutkittavien hiustyyliä, pukeutumista ja kehonkieltä. Tutkittavan istumistyyli ei kuulemma ole hoitohenkilökunnan mukaan ollut tarpeeksi miesmäinen tai kengät tarpeeksi naiselliset, joten transdiagnoosin saadakseen on täytynyt esittää stereotyyppisempää identifioidun sukupuolen edustajaa kuin mitä oikeasti tuntee olevansa. Onko teillä kokemusta siitä, että transpolilla on joutunut teeskentelemään jotakin muuta mitä on vai onko siellä voinut olla vapaasti oma itsensä? En esittänyt mitään, en miettinyt pukeutimista tai kehonkieltä etukäteen. Paikanpäällä huomasin, että kun tiesin, että kyse on nyt sukupuolesta, kiinnitin tosi paljon huomiota omaan käyttäytymiseen tahtomattanikin. Pukeutumistani kommentoi ainoastaan psykologi, joka kysyi, pukeudunko tummiin väreihin näyttääkseni maskuliinisemmalta. Ulkonäköä ei muutoin kommentoitu mitenkään eikä siihen viitattu lausunnoissa. Minulle ei siis tullut kokemusta, että ulkonäköni olisi herättänyt ihmetystä tutkimuksissa. Se voi johtua joko siitä, että näytin sopivan stereotyyppiseltä tai siitä, ettei se ole asia, jota polilla tarkastellaan. Olen kuullut tarinoita siitä, että kysytään, milloin tutkittava alkaa käyttää naisten/miesten vaatteita tms. Jotkut vetävät kysymyksestä herneet nenään, pitävät sitä loukkaavana ja kuvittelevat, että se on vaikuttanut diagnoosiin. Itse olisin pitänyt moista kysymystä lähinnä sen tunnusteluna, missä transprosessi sosiaalisesti menee. Ehkä joissain tapauksissa myös testinä siitä, miten tutkittava käyttäytyy tilanteessa, jossa hänen sukupuoltaan hieman kyseenalaistetaan. Jos ei kestä tällaista kysymystä, en tiedä, miten voisi kestää transitiovaiheen. Arvelisin, että transtutkimusyksiköissä myös ymmärretään, ettei vaikkapa transnaisen ole helppo käyttää hametta julkisesti ennen kuin alkaa olla kehon puolesta läpimenevä. Toki transpolilla voi olla idiootteja, jotka tekevät pitkällemeneviä johtopäätöksiä pinnallisten asioiden perusteella. Arvelen kuitenkin, että useammin ongelma on toisella puolella pöytää.
|
|
|
Post by Sametti on Aug 7, 2017 19:57:46 GMT 2
Minun ulkonäköäni tai pukeutumistani ei koskaan kommentoitu transpolilla. Myöskään kukaan tutuistani ei ole maininnut, että heidän ulkonäköään olisi kommentoitu. En kertaakaan kokenut, että minua arvostellaan, eikä minulla käynyt edes mielessä ruveta esittämään mitään muuta kuin olen.
|
|
arttu
New Member
Posts: 1
|
Post by arttu on Jan 20, 2018 7:42:54 GMT 2
Pakko kysyä, että miten ihmeessä maailmassa on näitä ftm, jotka tulevat raskaaksi. Miten he edes pystyvät tähän? Raskaus on kaikein naisellisin asia, mitä löytyy niin eikö tämä pitäisi olla tiellä heidän dysforiassaan? Onko nämä niitä genderfuck ihmisiä, jotka todellakin ovat syöpäsintä syöpää?
|
|
timok
Junior Member
Posts: 99
|
Post by timok on Jan 21, 2018 18:42:56 GMT 2
Pakko kysyä, että miten ihmeessä maailmassa on näitä ftm, jotka tulevat raskaaksi. Miten he edes pystyvät tähän? Raskaus on kaikein naisellisin asia, mitä löytyy niin eikö tämä pitäisi olla tiellä heidän dysforiassaan? Onko nämä niitä genderfuck ihmisiä, jotka todellakin ovat syöpäsintä syöpää? Näin cis-heteron silmin on kaksi vaihtoehtoa: a) tarve saada oma biologinen lapsi on niin iso, että pystyy kestämään raskauden ajan dysforiaa. b) genderfuck, eli suomeksi päästään sekaisin. Pahasti.
|
|