|
Post by Sametti on Jul 8, 2017 3:46:23 GMT 2
Näen/kuulen todella usein transsukupuolisten (ja muunsukupuolisten) ottavan puheeksi uskovaiset ja heidän negatiiviset mielipiteensä transsukupuolisuudesta. Netin LGBT-foorumeita lukiessa saa helposti sen käsityksen, että LGBT-ihmisillä on yleisesti ottaen todella paljon ongelmia uskovaisten kanssa. Oletko itse transsukupuolisena törmännyt uskovaisten puolelta tulevaan arvosteluun, negatiivisuuteen, syrjintään yms? Millaista arvostelu on ollut ja miten olet sen kokenut? Onko joku tämän foorumin käyttäjä itse uskovainen? Mikä on kantasi transsukupuolisuuteen ja transsukupuolisten ihmisten kohteluun? Miksi? Itsehän en ole törmännyt koskaan uskovaisten puolelta tulevaan arvosteluun. Olen suoraan sanoen hämilläni, että mistä tämä kaikki uskovaisten ympärillä vellova keskustelu on edes peräisin. Onko nämä kaikki näkemäni kirjoittelijat kotoisin Pohjois-Suomen lestadiolaisalueilta tai jotain? Olen toki nähnyt uskonnollisen vakaumuksen omaavien ihmisten transkritiikkiä. Esimerkiksi Aito avioliitto -sivuilla on lukuisia artikkeleja. Mutta heidän kritiikkinsä ei eroa juuri mitenkään omastani. Itse seuraan Aito avioliitto -yhdistystä mielenkiinnolla. He arvostelevat lähinnä genderideologiaa, eivät transsukupuolisia ihmisiä yksilöinä tai ihmisinä, ja he perustelevat kantansa vakuuttavasti. Olen heidän kanssaan pitkälti samaa mieltä. En ole koskaan kokenut heitä transvihamielisinä.
|
|
|
Post by nelikymppinenakka on Jul 24, 2017 0:56:52 GMT 2
Hei! Täällä yksi uskova kristitty. Luterilainen, käynyt läpi pari herätysliikettä ja nuorena hengaillut myös kaikenlaisissa vapaissa suunnissa jne. Tosiasiassa suurin osa uskovaisista vähät välittää näistä kysymyksistä. Ne, jotka joutuvat henkilökohtaisesti näiden kysymysten kanssa tekemisiin esim lähiomaisten vuoksi, käyvät läpi ne samat kriisit ja kyselyt kuin kaikki muutkin. Ev lut-kirkon työntekijöissäkin on transihmisiä, joista jotkut ovat puhuneet asiasta aika avoimesti somessa ja muuallakin. Minua nykyään ihmetyttää tämä uskovaisten ja kirkon jatkuva mollaaminen, koska olemme muka transfoobisia ja ties mitä ääliöitä. Miksi? Ei Suomi ole Usan keskilännessä. Amerikkalaistyylinen fundamentalismi on Suomessa harvinaista, eikä äärimmäisissäkään muodoissa yllä samalle tasolle kuin Usan vastaavat liikkeet. Olisiko niin, että osa varsinkin pääkaupunkiseudun nuoremman polven aktivisteista ei oikeastaan edes tunne koko suomalaista kristillisyyttä? Kaikki kopioidaan suoraan amerikkalaisilta nettisivuilta, ja Usan kulttuurisota tuodaan väkisin Suomeen. Tämä sanottuna, fobiaakin Suomesta löytyy. Mutta pelon kohde ei ole niinkään itse transihminen, vaan ajatus vainotuksi tulemisesta. Osa uskovista varsinkin lahkotyyppisissä porukoissa on vainoharhaisia, koska uskovat joutuvansa piakkoin antikristuksen vainoamiksi. Jokainen trans-agendan mukainen uusi laki ja käytäntö nähdään, ei niinkään seksuaalisesti hämmentävänä, vaan ennusmerkkinä jonkinlaisesta lopunajan diktatuurista, jossa uskovaiset viedään keskitysleireille kidutettaviksi.
|
|
|
Post by adid on Jun 6, 2019 2:49:27 GMT 2
No jaa. Olen itse aika tuoreeltaan alkanut pyöriä hellareiden ja vapareiden kanssa ja naimisissakin miehen kanssa, jonka kanssa näissä yhdessä pyöritään. Mies ainakin tuntuu ymmärtävän hyvin, mitä myllerrystä käyn läpi eikä ole lainkaan tuomitsevalla asenteella, kun olen rauhassa selittänyt, millainen hurrikaani päässäni pyörii ja etten todellakaan nauti sukupuoliristiriidastani. Olen esitellyt hänelle ilmiötä ja antanut katsottavaksi videoita ja luettavaksi artikkeleita monestakin vinkkelistä. En ole kohdannut muuta ennakkoluuloa kuin ihan alkuun näistä keskustellessa, kun piti selittää, että en ole intersektionaalisten feministien kanssa samaa mieltä siitä, että biologian saa määritellä itse ja että koen tämän nimenomaa vakavana häiriötilana ja sairautena. Ja että se voi hyvinkin johtua esimerkiksi traumatisoitumisen oheisoireilusta enkä tosiaan itsekään vielä tiedä, mitä tässä tulee tapahtumaan, mutta pyrin sopeutumaan biologiseen sukupuoleeni mikäli se suinkin on mahdollista. Nyt, kun näitä hoidollisesti on myös hieman käsitelty yleispsykiatrisella ja joudun valitettavasti uhraamaan enemmänkin aikaa asioden kohtaamiseen ja keho/mieli-yhteyden löytämiseen, olemme kumpikin yhtä peloissamme, miten tämä päättyy ja millaisia keinoja löydän asian kanssa pärjätäkseni -vai löydänkö edes. Mutta tuomitsevaa ennakkoluuloa ei ole ollut itse asiaan vaan pikemminkin siihen, mitä transaktivistit meuhkaavat. Miehen kokemus kaveripiirissään on sama, että itse transsukupuolisuus ei ole isompi kauhistus. Ja mitä itse seurakunnan kautta tuttujen kanssa hieman olen asiaa toisinaan sivunnut, niin en ole törmännyt mihinkään törkeään. Ehkä se johtuu siitä, että niin vahvasti koen tämän itse häiriönä ja sairautena enkä yritäkään ajaa läpi näitä tuntemuksia normaalina asiana, vaan henkilökohtaisella tasolla sellaisena shaissena, että olisin vain onnellinen, jos kykenisin sisäistämään tosiasiat eikä mun tarvitsisi pohtia näin itsestäänselviä juttuja lainkaan. Olen kokenut muiden olevan enemmänkin myötätuntoisia, että asiat ovat mulle näin hankalia. Vahvan kristillinen, luterilainen ystäväni on tukenut alusta saakka täysillä ja näitä ollaan pohdittu yhdessäkin paljon.
Varmasti on niitäkin, jotka tämän tuomitsevat, mutta jotenkin sellainen perstuntuma, että silloin tuomitaan pikemminkin sitä, minkä tämän homman poliittisessa ilmapiirissämme nyt kuulee ja luulee olevan. Toisaalta tuskin kaikki hyväksyisivät, vaikka mun kanssa samasta vinkkelistäkin asiaa pohtisivat. Tällaiseen en tosin ole itse henkilökohtaisesti törmännyt. Ehkä jonkinlaista kriittisyyttä ja jyrkkääkin asennetta yleiskeskustelussa on havaittavissa, mutta sen sijaan olen huomannut, että ilmaisutapaa on usein pehmennetty, jos joku kamppailee näiden kanssa henkilökohtaisella tasolla. Silloin mukaan tulee myötätunto.
Homoseksuaalisuutta kohtaan sen sijaan olen itsekin kuullut valtavaa kritiikkiä. Toisaalta itse ihmistä kohtaan taas harvemmin on mitään isoa lyttäyskampanjaa meneillään, kunhan vain ilmoitetaan oma kanta asiaan sen perusteella, miten Raamatun tulkitsee asiaan suhtautuvan. Transsukupuolisuudesta siellä ei käsittääkseni sanota mitään, tai sitten olen taas laiskotellut lukemisessa ja missannut jotakin.
Eli summa summarum: oma kokemukseni on, että olen saanut osakseni myötätuntoa, mutta en epäile, etteikö myös tuomitsemista toisissa piireissä harrastettaisi -itse en vain ole sellaiseen törmännyt. (Tässä on otettava huomioon myös se, että kokemukseeni vaikuttanee paljolti sekin, etten enimmäkseen keskustele aiheesta eli aivan randomit hengellisten yhteisöjen jäsenet eivät mun kohdalla näistä välttämättä/todennäköisesti edes tiedä eivätkä näinollen ole tulleet ottamaan asiaan kantaakaan).
|
|