Lajityypillisyysargumentti
Jul 30, 2017 16:41:53 GMT 2
Post by dante on Jul 30, 2017 16:41:53 GMT 2
Siirrän keskustelun blogista tänne foorumille.
Kyse on siis argumentista, että tietty sukupuolitettu käytös olisi "lajityypillistä" (määritelmästä voin kiistellä myöhemmin) eikä opittua.
Suoraanhan hän ei tällaista väitäkään. Tartuin vain toisen lukijan kommenttiin hänen kirjoituksistaan, vaikka tietenkin pitäisi ennemmin kommentoidan henkilön omia sanomisia sen sijaan, että kommentoisi toisten tekemiä tulkintoja. Halusin kuitenkin nostaa lajityypillisyyden ajatuksen keskusteluun yleisemmin. Tosin 24.7.2017 julkaistussa kirjoituksessaan hän väittää:
En ole koskaan tuntenut sellaista henkistä yhteyttä ja samaistumista naisten kanssa kuin olen tuntenut miesten kanssa. Tytöt ovat olleet minulle pienestä asti vieraita sen suhteen miten ovat kokeneet itsensä ja sukupuolensa. En koskaan pystynyt ymmärtämään mitä naapurustoni tytöt ja siskoni saivat irti nukkeleikeistään, miksi osa heistä halusi mieluummin leikkiä olevansa raskaana kuin painia, tai miksi he halusivat olla tyttömäisiä ja kauniita. Oli asia lähes mikä tahansa, huomasin olevani henkiseltä maailmaltani kuin poika.
Tästä saa helposti sellaisen kuvan, että kirjoittaja pitää nukkeleikkejä sellaisena tytöille ominaisena käytöksenä, jonka ainoa selittäjä olisi heidän sukupuolensa eivätkä suinkaan yhteiskunnan asettamat normit ja oletukset. Jostakin samantyyppisestä kirjoituksesta sitten toinen lukja ilmeisesti nappasi tuon lajityypillisyyden.
Seksismi on mielestäni ns. "pinnan alla" alkuperäisen argumentaatiovirheen sisältävässä argumentissa; argumentoija antoi mielestäni ymmärtää, että koska tietty käytös on lajityypillistä, se on samalla hyvää ja oikein. Tulkintani saattaa toki olla väärä. Tässä (virheellinen, ellei satu olemaan moraalinaturalisti) päättelyketju siis menee näin:
1. Tyttöjen nukkeleikit ovat lajityypillisiä, eivät opittuja.
2. Lajityypillisyys on hyvä,
siis: tyttöjen pitäisi leikkiä nukeilla.
Tässä kohtaa Humen giljotiini tulee kuvaan, joten ei oikeastaan ole merkittävää, onko käytös opittua vai ei. Samalla tavoin ei ole moraalisesta näkökulmasta merkityksellistä, onko ihmisten välinen väkivalta "luonnollista" vai opittua, sitä pidetään joka tapauksessa tuomittavana. Tiettyjä ihmisen käyttäytymismalleja voidaan suoraan pitää opittuina, sillä ne ilmenevät eri kulttuureissa eri tavoin, kun taas toiset ovat maailmanlaajuisesti samanlaisia. Jos todisteita puolesta tai vastaan ei kuitenkaan saada kerättyä riittävästi, lienee parempi olla tekemättä vahvoja oletuksia.
Mitä kohtaamiseen tulee, tarkoitan ainakin omissa kirjoituksissani paljon hienovaraisempia asioita kuin heteroseksuaalisuutta. Kyse ei ole siitä, että mies lähestyy naista romanttisesti vaan siitä, miten hän sen tekee. Pariutumista koskeva käytös on ainakin hyvin pitkälle kulttuurin sanelemaa; kaikki länsimaisessa (ennen muuta poihjoisamerikkalaisessa) kulttuurissa tunnetut perinteet treffeillä maksamisesta aina vihkisormukseen ovat juuri sitä: kulttuuriin sidottuja perinteitä. Toisissa kulttuureissa saattaa olla jopa niin, ettei morsiuspari edes tapaa toisiaan ennen kuin vanhemmat päättävät alkaa neuvotella avioliitosta.
Kyse on siis argumentista, että tietty sukupuolitettu käytös olisi "lajityypillistä" (määritelmästä voin kiistellä myöhemmin) eikä opittua.
Minkälaisesta käytöksestä Yön supi puhuu lajityypillisenä sen sijaan, että se olisi opittua ja miten sellaisen käytöksen pitäminen lajityypillisenä tekee jostakusta seksistin? Entä mitä perusteita olisi pitää sellaista käytöstä ennemmin opittuna kuin luonnollisena?
Joo ilman muuta, mutta eikö jostakin asiasta puhuminen luonnollisena tai "lajityypillisenä" ole tämän samaisen Humen giljotiinin mukaan täysin eri asia kuin sen oikeuttaminen? Mainitsemasi väkivaltaisuus nyt vaikkapa esimerkkinä. Muutoin syyllistytään sellaiseen argumentointivirheeseen kuin moralistinen virhepäätelmä, mikä on naturalistisen virhepäätelmän vastakohta, eli kielletään jonkin asian luonnollisuus sen pohjalta, että sillä saattaa olla moraalisesti huonoja implikaatioita.
Jos tietenkin puhutaan sukupuolten kohtaamisesta, niin pitäisi tarkemmin selittää, millaista kohtaamista sillä tarkoitetaan. Esimerkiksi minun on kovin vaikea pitää opittuna sellaista käytöstä, että mies flirttailee naisille mutta toisille miehille ei (eli luontaista heteroseksuaalisuutta).
Itse näkisin niin, että jos jokin käytös on ihmiselle riittävän luontaista ja lajityypillistä, sitä ei millään kasvatuksella tai rajoituksilla voida juuria ihmisestä pois.
Joo ilman muuta, mutta eikö jostakin asiasta puhuminen luonnollisena tai "lajityypillisenä" ole tämän samaisen Humen giljotiinin mukaan täysin eri asia kuin sen oikeuttaminen? Mainitsemasi väkivaltaisuus nyt vaikkapa esimerkkinä. Muutoin syyllistytään sellaiseen argumentointivirheeseen kuin moralistinen virhepäätelmä, mikä on naturalistisen virhepäätelmän vastakohta, eli kielletään jonkin asian luonnollisuus sen pohjalta, että sillä saattaa olla moraalisesti huonoja implikaatioita.
Jos tietenkin puhutaan sukupuolten kohtaamisesta, niin pitäisi tarkemmin selittää, millaista kohtaamista sillä tarkoitetaan. Esimerkiksi minun on kovin vaikea pitää opittuna sellaista käytöstä, että mies flirttailee naisille mutta toisille miehille ei (eli luontaista heteroseksuaalisuutta).
Itse näkisin niin, että jos jokin käytös on ihmiselle riittävän luontaista ja lajityypillistä, sitä ei millään kasvatuksella tai rajoituksilla voida juuria ihmisestä pois.
Suoraanhan hän ei tällaista väitäkään. Tartuin vain toisen lukijan kommenttiin hänen kirjoituksistaan, vaikka tietenkin pitäisi ennemmin kommentoidan henkilön omia sanomisia sen sijaan, että kommentoisi toisten tekemiä tulkintoja. Halusin kuitenkin nostaa lajityypillisyyden ajatuksen keskusteluun yleisemmin. Tosin 24.7.2017 julkaistussa kirjoituksessaan hän väittää:
En ole koskaan tuntenut sellaista henkistä yhteyttä ja samaistumista naisten kanssa kuin olen tuntenut miesten kanssa. Tytöt ovat olleet minulle pienestä asti vieraita sen suhteen miten ovat kokeneet itsensä ja sukupuolensa. En koskaan pystynyt ymmärtämään mitä naapurustoni tytöt ja siskoni saivat irti nukkeleikeistään, miksi osa heistä halusi mieluummin leikkiä olevansa raskaana kuin painia, tai miksi he halusivat olla tyttömäisiä ja kauniita. Oli asia lähes mikä tahansa, huomasin olevani henkiseltä maailmaltani kuin poika.
Tästä saa helposti sellaisen kuvan, että kirjoittaja pitää nukkeleikkejä sellaisena tytöille ominaisena käytöksenä, jonka ainoa selittäjä olisi heidän sukupuolensa eivätkä suinkaan yhteiskunnan asettamat normit ja oletukset. Jostakin samantyyppisestä kirjoituksesta sitten toinen lukja ilmeisesti nappasi tuon lajityypillisyyden.
Seksismi on mielestäni ns. "pinnan alla" alkuperäisen argumentaatiovirheen sisältävässä argumentissa; argumentoija antoi mielestäni ymmärtää, että koska tietty käytös on lajityypillistä, se on samalla hyvää ja oikein. Tulkintani saattaa toki olla väärä. Tässä (virheellinen, ellei satu olemaan moraalinaturalisti) päättelyketju siis menee näin:
1. Tyttöjen nukkeleikit ovat lajityypillisiä, eivät opittuja.
2. Lajityypillisyys on hyvä,
siis: tyttöjen pitäisi leikkiä nukeilla.
Tässä kohtaa Humen giljotiini tulee kuvaan, joten ei oikeastaan ole merkittävää, onko käytös opittua vai ei. Samalla tavoin ei ole moraalisesta näkökulmasta merkityksellistä, onko ihmisten välinen väkivalta "luonnollista" vai opittua, sitä pidetään joka tapauksessa tuomittavana. Tiettyjä ihmisen käyttäytymismalleja voidaan suoraan pitää opittuina, sillä ne ilmenevät eri kulttuureissa eri tavoin, kun taas toiset ovat maailmanlaajuisesti samanlaisia. Jos todisteita puolesta tai vastaan ei kuitenkaan saada kerättyä riittävästi, lienee parempi olla tekemättä vahvoja oletuksia.
Mitä kohtaamiseen tulee, tarkoitan ainakin omissa kirjoituksissani paljon hienovaraisempia asioita kuin heteroseksuaalisuutta. Kyse ei ole siitä, että mies lähestyy naista romanttisesti vaan siitä, miten hän sen tekee. Pariutumista koskeva käytös on ainakin hyvin pitkälle kulttuurin sanelemaa; kaikki länsimaisessa (ennen muuta poihjoisamerikkalaisessa) kulttuurissa tunnetut perinteet treffeillä maksamisesta aina vihkisormukseen ovat juuri sitä: kulttuuriin sidottuja perinteitä. Toisissa kulttuureissa saattaa olla jopa niin, ettei morsiuspari edes tapaa toisiaan ennen kuin vanhemmat päättävät alkaa neuvotella avioliitosta.