Post by adid on Jun 8, 2019 2:24:18 GMT 2
En heitä tähän alkuun mitään sen kummempia pohjustuksia kuin sen, että sukupuolidysforiaa verrataan usein anorektikon kokemaan dysforiaan. Osittain dysforiat ovatkin samankaltaista. Syömishäiriöt voivat syntyä monenlaisista ristiriidoista ja syömiskäyttäytyminen on oire jostain ensisijaisesta ristiriidasta. Geneettiset tekijät myös vaikuttavat asiaan. Kaivan teille arkistoista myöhemmin linkkejä syömishäiriöstä.
Keskityn tässä nyt siihen dysforiapuoleen ja tartun aiheeseen henkilökohtaisen kokemuksen äänellä -miten minä koen nämä asiat henkilökohtaisesti (nämä tuskin ovat yleispäteviä nyrkkisääntöjä, koska oireilua on hyvin kirjavasti erilaisilla ihmisillä eri syistä). Avataan nyt siltä pohjalta, että teillä on aika hyvä tilaisuus päästä kysymään anoreksiatyyppisesti oireilevalta JA sukupuoliristiriidasta kärsivältä aivan mitä tahansa kokemusmaailmaan ja näiden kahden eri dysforian ilmenemisen eroavaisuuksiin.
Niillä nimittäin on eroja -keskeisimmäksi koen eron identiteetissä ja oireilun kestossa. En ole identiteetiltäni sen enempää lihava kuin laihakaan, en oikeastaan edes syömishäiriöinen, vaikka diagnoosi löytyy. Anorektistyylisesti oireillen olen kuitenkin suhteellisen sokea näkemään kehoni todellisia piirteitä ja niiden ristiriitaa todellisuuden kanssa. Toisaalta vaa`an lukemat, bmi tai vaatekoot eivät todista alipainoa niin, että sen sisäistäisin. Olen ollut alipainoinen vasta noin vuoden, mutta syömishäiriöinen pidempään. Heitetään se bmi tähän nyt infona: se pyörii tällä hetkellä jossain bmi 16-17 tienoilla (käyn vaa`alla vain ravitsemusterapiassa kerran kk).
Transsukupuoliselle tyypillinen sukupuolidysforia sen sijaan on ollut suhteellisen pysyvä kokemus hyvin paljon pidempään. Ei tosin aina niin vakaasti eikä aina niin täysin selvästi, mikä lienee dissosiaatiohäiriönkin aiheuttamaa (satun sairastamaan sellaistakin). En kuitenkaan ole sokea biologisille tosiasioille ja kykenen ymmärtämään ongelman olevan häiriötila, jossa en samaistu kehoni todellisiin sukupuolipiirteisiin ja ne aiheuttavat ahdistusta, jota en voi järkeillä pois etäännyttämättä itseäni tunteistani ja irroittamalla mieltäni erilliseksi kehostani. (Mainitaan tässä vielä, että syömishäiriö kohdallani on keino etääntyä aidoista tunteista, eli siis pakokeino ja erittäin haitallinen ja tuhoisa defenssi). Sukupuolidysforia on asia, jonka en haluaisi olevan sen enempää kuin syömishäiriöisen dysforian, joista jälkimmäinen on selkeästi sekundääriongelma ja oire jostain isosta ahdistuksesta ja pahasta olosta, traumoista ja käsittelemättömistä asioista. Onko sukupuoliristiriitakin -en tiedä. Transsukupuolinen ristiriita aiheuttaa kauhun ja paniikin tunteita, kun taas syömishäiriö tuntuu pikemminkin turvapaikalta (se, onko realistista luulla turvalliseksi oireilua, joka tappaa minut hoitamattomana nälkään, ei ole tässä kohtaa tarkastelun kohteena). Syömishäiriö toki aiheuttaa ahdistusta ja muita hankalia tunteita, mutta koen ne sekundäärisinä, sillä en halua tarkastella syvimpiä, ensimmäisen tason ongelmiani. Transsukupuolisuuden kokemuksesta ensisijaisesti haluan eroon, koska kokemani irrationaalinen ristiriita kauhistuttaa minua. Syömishäiriöstä taas on erittäin haastavaa päästää irti, koska se tuntuu nurinkurisesti turvalliselta ja tarpeelliselta -> siitä irtipäästäminen kauhistuttaa minua, koska se tarkoittaa, etten voi paeta ongelmiani syömishäiriön taakse.
Sametti jollakin videollaan kertoi kokemuksesta, että pääsi kiinni kehoonsa ja tunteisiinsa. Mulle kävi aika hiljattain sama efekti ja ymmärsin kiduttaneeni kehoani hirveällä tavalla ja näin olevani liian laiha ja pahoinvoiva. En siis vain tiennyt muiden hoettua sitä minulle, vaan näin ja tunsin. Samalla koin tunteita uudella tasolla. Ja siitä saakka olen tuntenut olevani enemmän elossa, sillä en tukahduta tuntemuksiani yhtä aktiivisesti. Valitettavasti kokemani sukupuoliristiriita sen sijaan vahvistui, vaikka koen olevani enemmän minä kuin aikoihin ja enemmän elossa. Oloani helpotan nyt pukeutumisella ja keskustelemalla läheisteni kanssa ristiriidoistani. Ja itkemällä ja suremalla. Toisaalta myös elämällä rehellisenä itselleni ja muille - käytännössä tunteet saavat näkyä ja olen ilmaissut kokemiani ristiriitoja. Tämä on hoidollinen edistys ja toivon sen pysyvän, vaikka pahalta tuntuu. Ilman yhteyttä tunteisiin ja/tai kehoonsa ei voi käsitellä tunnemaailmaansa rehellisesti eikä kokea rehellisesti.
Olen sillä linjalla, että sukupuolidysforiaani ensisijaisesti toivoisin löytyvän toimivia keinoja pärjätä ilman minkäänlaisia lääketieteellisiä hoitoja. En osaa sanoa, johtuuko risririidat traumoista vai onko isoimpia traumojani ristiriitakokemukseni. Sekava soppa joka tapauksessa, yhdisteli palikoita miten päin tahansa.
Tämä aloitus on sekavaa settiä ja poukkoilevia ajatuksia. Heitän sen silti foorumille eräänlaisena pohjustuksena tälle asialle. Koen, että mulla on mahdollisuus antaa ihmisten kysyä suoraan kahdenlaisesta erityyppisestä dysforiasta kärsivältä ihmiseltä kokemuksia ja ehkä sitä kautta oivalluksia. Uskoisin tilaisuuden olevan suhteellisen harvinainen ja siksi kenties ihan tarttumisen arvoinen.
Lisätääs vielä väärinkäsitysten välttämiseksi, etten ole transpolilla käynyt enkä hankkinut lähetettä, ehdotettu on useaankin otteeseen usealta suunnalta. Mulla on niin monen tason ongelmia, että tulen käymään vuosia terapioissa joka tapauksessa, pysyi sukupuoliristiriita aktiivisena tai ei, joten ei ole järkeä lähteä tätä asiaa transpolille selvittelemään, kun näitä(kin) saan pyöritellä yleispsykiatriassa. Se, aionko joskus mennä transpolille vai en, riippuu täysin siitä, miten koen dysforian myöhemmin -onko se ollutkin ohimenevää ja hoituu muulla terapiatyöskentelyllä, opinko tulemaan sen kanssa toimeen vai onko hyvinvointini kannalta järkevin ratkaisu hankkia kosmeettisia laastareita dysforiaa helpottamaan. Jälkimmäinen vaihtoehdoista on tilanne, jonka toivon voivani välttää.
Onko kysyttävää, heräsikö ajatuksia? Areena on teidän.
Keskityn tässä nyt siihen dysforiapuoleen ja tartun aiheeseen henkilökohtaisen kokemuksen äänellä -miten minä koen nämä asiat henkilökohtaisesti (nämä tuskin ovat yleispäteviä nyrkkisääntöjä, koska oireilua on hyvin kirjavasti erilaisilla ihmisillä eri syistä). Avataan nyt siltä pohjalta, että teillä on aika hyvä tilaisuus päästä kysymään anoreksiatyyppisesti oireilevalta JA sukupuoliristiriidasta kärsivältä aivan mitä tahansa kokemusmaailmaan ja näiden kahden eri dysforian ilmenemisen eroavaisuuksiin.
Niillä nimittäin on eroja -keskeisimmäksi koen eron identiteetissä ja oireilun kestossa. En ole identiteetiltäni sen enempää lihava kuin laihakaan, en oikeastaan edes syömishäiriöinen, vaikka diagnoosi löytyy. Anorektistyylisesti oireillen olen kuitenkin suhteellisen sokea näkemään kehoni todellisia piirteitä ja niiden ristiriitaa todellisuuden kanssa. Toisaalta vaa`an lukemat, bmi tai vaatekoot eivät todista alipainoa niin, että sen sisäistäisin. Olen ollut alipainoinen vasta noin vuoden, mutta syömishäiriöinen pidempään. Heitetään se bmi tähän nyt infona: se pyörii tällä hetkellä jossain bmi 16-17 tienoilla (käyn vaa`alla vain ravitsemusterapiassa kerran kk).
Transsukupuoliselle tyypillinen sukupuolidysforia sen sijaan on ollut suhteellisen pysyvä kokemus hyvin paljon pidempään. Ei tosin aina niin vakaasti eikä aina niin täysin selvästi, mikä lienee dissosiaatiohäiriönkin aiheuttamaa (satun sairastamaan sellaistakin). En kuitenkaan ole sokea biologisille tosiasioille ja kykenen ymmärtämään ongelman olevan häiriötila, jossa en samaistu kehoni todellisiin sukupuolipiirteisiin ja ne aiheuttavat ahdistusta, jota en voi järkeillä pois etäännyttämättä itseäni tunteistani ja irroittamalla mieltäni erilliseksi kehostani. (Mainitaan tässä vielä, että syömishäiriö kohdallani on keino etääntyä aidoista tunteista, eli siis pakokeino ja erittäin haitallinen ja tuhoisa defenssi). Sukupuolidysforia on asia, jonka en haluaisi olevan sen enempää kuin syömishäiriöisen dysforian, joista jälkimmäinen on selkeästi sekundääriongelma ja oire jostain isosta ahdistuksesta ja pahasta olosta, traumoista ja käsittelemättömistä asioista. Onko sukupuoliristiriitakin -en tiedä. Transsukupuolinen ristiriita aiheuttaa kauhun ja paniikin tunteita, kun taas syömishäiriö tuntuu pikemminkin turvapaikalta (se, onko realistista luulla turvalliseksi oireilua, joka tappaa minut hoitamattomana nälkään, ei ole tässä kohtaa tarkastelun kohteena). Syömishäiriö toki aiheuttaa ahdistusta ja muita hankalia tunteita, mutta koen ne sekundäärisinä, sillä en halua tarkastella syvimpiä, ensimmäisen tason ongelmiani. Transsukupuolisuuden kokemuksesta ensisijaisesti haluan eroon, koska kokemani irrationaalinen ristiriita kauhistuttaa minua. Syömishäiriöstä taas on erittäin haastavaa päästää irti, koska se tuntuu nurinkurisesti turvalliselta ja tarpeelliselta -> siitä irtipäästäminen kauhistuttaa minua, koska se tarkoittaa, etten voi paeta ongelmiani syömishäiriön taakse.
Sametti jollakin videollaan kertoi kokemuksesta, että pääsi kiinni kehoonsa ja tunteisiinsa. Mulle kävi aika hiljattain sama efekti ja ymmärsin kiduttaneeni kehoani hirveällä tavalla ja näin olevani liian laiha ja pahoinvoiva. En siis vain tiennyt muiden hoettua sitä minulle, vaan näin ja tunsin. Samalla koin tunteita uudella tasolla. Ja siitä saakka olen tuntenut olevani enemmän elossa, sillä en tukahduta tuntemuksiani yhtä aktiivisesti. Valitettavasti kokemani sukupuoliristiriita sen sijaan vahvistui, vaikka koen olevani enemmän minä kuin aikoihin ja enemmän elossa. Oloani helpotan nyt pukeutumisella ja keskustelemalla läheisteni kanssa ristiriidoistani. Ja itkemällä ja suremalla. Toisaalta myös elämällä rehellisenä itselleni ja muille - käytännössä tunteet saavat näkyä ja olen ilmaissut kokemiani ristiriitoja. Tämä on hoidollinen edistys ja toivon sen pysyvän, vaikka pahalta tuntuu. Ilman yhteyttä tunteisiin ja/tai kehoonsa ei voi käsitellä tunnemaailmaansa rehellisesti eikä kokea rehellisesti.
Olen sillä linjalla, että sukupuolidysforiaani ensisijaisesti toivoisin löytyvän toimivia keinoja pärjätä ilman minkäänlaisia lääketieteellisiä hoitoja. En osaa sanoa, johtuuko risririidat traumoista vai onko isoimpia traumojani ristiriitakokemukseni. Sekava soppa joka tapauksessa, yhdisteli palikoita miten päin tahansa.
Tämä aloitus on sekavaa settiä ja poukkoilevia ajatuksia. Heitän sen silti foorumille eräänlaisena pohjustuksena tälle asialle. Koen, että mulla on mahdollisuus antaa ihmisten kysyä suoraan kahdenlaisesta erityyppisestä dysforiasta kärsivältä ihmiseltä kokemuksia ja ehkä sitä kautta oivalluksia. Uskoisin tilaisuuden olevan suhteellisen harvinainen ja siksi kenties ihan tarttumisen arvoinen.
Lisätääs vielä väärinkäsitysten välttämiseksi, etten ole transpolilla käynyt enkä hankkinut lähetettä, ehdotettu on useaankin otteeseen usealta suunnalta. Mulla on niin monen tason ongelmia, että tulen käymään vuosia terapioissa joka tapauksessa, pysyi sukupuoliristiriita aktiivisena tai ei, joten ei ole järkeä lähteä tätä asiaa transpolille selvittelemään, kun näitä(kin) saan pyöritellä yleispsykiatriassa. Se, aionko joskus mennä transpolille vai en, riippuu täysin siitä, miten koen dysforian myöhemmin -onko se ollutkin ohimenevää ja hoituu muulla terapiatyöskentelyllä, opinko tulemaan sen kanssa toimeen vai onko hyvinvointini kannalta järkevin ratkaisu hankkia kosmeettisia laastareita dysforiaa helpottamaan. Jälkimmäinen vaihtoehdoista on tilanne, jonka toivon voivani välttää.
Onko kysyttävää, heräsikö ajatuksia? Areena on teidän.